Ajankohtaista WoM:issa
WoM Oy on laatinut uuden koulutusdiasarjan STM:lle
Diasarja "Tasa-arvosuunnitelmasta iloa ja hyötyä työpaikoille" kertoo työpaikan tasa-arvosuunnitelman teosta ja toteuttamisesta tarjoten runsaasti esimerkkejä. Diasarjan ovat sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta tuottaneet Inkeri Tanhua ja Sinikka Mustakallio WoM Oy:stä, ja diasarja on tuotettu Samapalkkaisuusohjelman osana yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.
Katso diasarja ja siihen liittyvä kouluttajan tukipaketti
STM:n sivuilta
STM:n sivuilta voit katsoa myös samanaikaisesti työstetyn videon, joka kertoo tasa-arvosuunnittelusta erilaisilla työpaikoilla. Videon ovat toimittaneet sosiaali- ja
terveysministeriön toimeksiannosta Niko Lamberg Apogee Oy:stä ja toimittaja Anne Hyvönen.
Valtavirtaistaminen käytäntöön –hanke
Valtavirtaistaminen käytäntöön -hanke on kaksivuotinen (1.3.2010 – 28.2.2012) kehittämishanke, jonka tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja, menetelmiä ja työvälineitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen kunnissa sekä valtion alue- ja paikallishallinnossa.
Hankkeen toteuttavat Sosiaalikehitys Oy, KoulutusaAvain Oy ja WoM Oy. Hanke toteutetaan osana Manner-Suomen ESR-ohjelmaa ja sen valtakunnallista osiota. Hankkeen rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.
Hanke on koostuu alkukartoituksesta, pilottiorganisaatioiden konsultoinnista, verkostoitumisesta sekä valtavirtaistamisen toimintamallien, menetelmien ja työvälineiden kehittämisestä.
Lisätietoa hankkeesta löytyy hankkeen sivuilta osoitteesta http://www.sosiaalikehitys.com/valtavirtaistaminen-kaytantoon/
Lisätietoja hankkeesta saa myös seuraavilta henkilöiltä:
Projektipäällikkö Maija Säkäjärvi (maija.sakajarvi(at)sosiaalikehitys.com ja 040 821 8616)
Konsultti Sinikka Mustakallio (sinikka.mustakallio(at)wom.fi ja 040 553 8878)
Konsultti Marja-Leena Haataja (marja-leena.haataja(at)koulutusavain.fi ja 040 729 8215)
Valtavirtaistaminen käytäntöön -hankkeen ajankohtaiset tapahtumat
Opas ja oheismateriaalia tasa-arvon edistämiseen kunnissa sekä valtion alue- ja paikallishallinnossa 2.2.2012
Valtavirtaistaminen käytäntöön -hankkeessa on valmistunut opas ja oheismateriaalia tasa-arvon edistämiseen kunnissa sekä valtion alue- ja paikallishallinnossa.
Opas ja oheismateriaali ovat ladattavissa:
Opas tasa-arvon edistämiseen kunnissa ja valtion alue- ja paikallishallinnossa
Tasa-arvosta laatua ja vaikuttavuutta julkiselle sektorille -seminaari Helsingissä 2.2.2012
Seminaarin Kutsu ja ohjelma
Katso myös Seminaarin aineistot
Seminaarissa esitellään kokemuksia toiminnallisen tasa-arvon edistämisestä kunnissa sekä valtion alue- ja paikallishallinnossa.
Seminaarissa julkaistaan myös hankkeessa tuotettu opas: TASA-ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA
JULKISELLE SEKTORILLE - Opas kuntien ja valtion alue- ja paikallishallinnon palveluihin ja
toimintoihin.
Aiempia tapahtumia:
Valtavirtaistaminen käytäntöön –hankkeen alkukartoitus on julkaistu ja ladattavissa pdf-tiedostona Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen kunnissa ja valtionhallinnossa
Aiemmin julkaistu tiivistelmä alkukartoituksesta on luettavissa tästä: Valtavirtaistaminen kunnissa ja valtionhallinnossa – tiivistelmä laajemmasta alkukartoituksesta
Hankkeen pilottiorganisaatioiksi on valittu valtion aluehallinnosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, sekä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeen pilottikuntia ovat Vantaan kaupunki, Laitilan kaupunki ja Oulun kaupunki.
Valtava-kehittämisohjelman Koulutus- ja konsultointihanke
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen (Valtava) on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmakauden 2007–2013 valtakunnallinen
kehittämisohjelma, jota koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö. Valtava-kehittämisohjelman tavoitteena on tukea ja kehittää tasa-arvotoimijoiden ja
projektirahoittajien asiantuntemusta, lisätä yleistä tietoutta sukupuolinäkökulman
valtavirtaistamisesta, kehittää sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista ja sen arviointia,
purkaa sukupuolenmukaista työ- ja koulutusurien kahtiajakoa sekä tukea naisresurssikeskusten
toimintaa ja naisten yrittäjyyspotentiaalia.
Valtava-kehittämisohjelman Koulutus- ja konsultointihankkeen (2009–2011) tavoitteena on edistää Valtava-kehittämisohjelman
projektien ja näitä rahoittavien viranomaisten sekä muihin ESR -projekteihin osallistuvien ja Manner-Suomen alueviranomaisten
tietoa ja tietoisuutta sukupuolten tasa-arvosta ja sen edistämisen menetelmistä sekä edesauttaa Valtava-kehittämisohjelman
ja projektien tavoitteiden saavuttamista. Tavoiteena on antaa tietoa naisten ja miesten asemasta ja tasa-arvotilanteesta Suomessa
sekä konkreettisia välineitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen.
Valtava-kehittämisohjelman Koulutus- ja konsultointihankkeen toteuttaa KoulutusAvain OY yhdessä WoM Oy:n kanssa.
Hanke sisältää seuraavat toimenpiteet:
|
|
Koulutustarveanalyysi hankkeen kohderyhmille
|
|
|
Koulutus- ja asiantuntijatiimin työpajat
|
|
|
Hankkeiden koulutus ja konsultointi
|
|
|
Rahoitusviranomaisten koulutus
|
|
|
Tilaisuudet laajemmille osallistujajoukoille
|
|
|
Koulutuspaketti sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta työ- ja elinkeino- sekä opetushallinnon käyttöön
|
Lisätietoja Valtava-kehittämisohjelman Koulutus- ja konsultointihankkeesta:
Sinikka Mustakallio (sinikka.mustakallio(at)wom.fi ja 040 553 8878) tai Marja-Leena Haataja (marja-leena.haataja(at)koulutusavain.fi ja 040 729 8215)
Lisätietoja Valtava-kehittämisohjelmasta:
http://www.tem.fi/valtava
Koulutus- ja konsultointihankkeen ajankohtaiset tapahtumat:
Hankkeessa tuotettu opas "Tasa-arvon valtavirtaistaminen kehittämisohjelmissa ja projekteissa - Opas rahoittajaviranomaisten ja
projektitoimijoiden käyttöön" on julkaistu sähköisenä versiona 3.1.2012
Lataa opas tästä:
Tasa-arvon valtavirtaistaminen kehittämisohjelmissa ja projekteissa - Opas rahoittajaviranomaisten ja
projektitoimijoiden käyttöön (pdf)
Oppaan julkistamisseminaari ”Sukupuolinäkökulma rakennerahastojen ohjelma- ja projektityössä” pidettiin Helsingissä 1.12.2011.
Seminaarissa esiteltiin kokemuksia sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta alue- ja projektitasolla sekä
valotettiin teemaa uudella rakennerahasto-ohjelmakaudella.
Seminaarissa julkistettiin opas Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen ohjelma- ja projektityössä. Seminaarin järjestivät
KoulutusAvain Oy ja World of Management (WoM) Oy osana työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaa Sukupuolten
tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen (Valtava) -kehittämisohjelmaa.
Seminaarin materiaalit ovat ladattavissa Valtava-kehittämisohjelman sivuilta:
Seminaarin materiaalit (rullaa sivu alas)
Tasa-arvohankkeiden hyvien käytäntöjen koonti on käynnistynyt 2011
WoM Oy toteuttaaa tasa-arvohankkeiden hyvien käytäntöjen koonnin osana Valtava-kehittämisohjelmaa.
Koonti vastaa muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Minkälaisia hyviä käytäntöjä tasaarvohankkeissa on tuotettu
80-luvulta alkaen? Mitkä hyvistä käytännöistä ovat jääneet elämään ja mitkä unohtuneet? Miten hyviä käytäntöjä
voitaisiin nykyään hyödyntää paremmin? Hyvien käytäntöjen koonti käynnistyy keväällä 2011 ja lopputuote julkaistaan
helmikuussa 2012.
Lisätietoja hyvien käytäntöjen koonnista:
Inkeri Tanhua, inkeri.tanhua(at)wom.fi
Sinikka Mustakallio, sinikka.mustakallio(at)wom.fi
Lisätietoja Valtava-kehittämisohjelmasta:
http://www.tem.fi/valtava
Valtava-kehittämisohjelman uusi uutiskirje on julkaistu 28.10.2011. Uutiskirjeestä löytyy juttu myös
tasa-arvohankkeiden hyvät käytännöt selvityksestä.
Ajankohtaista Valtavasta -uutiskirje 3/2011
EU-hankkeen koulutusohjelma monimuotoisuus- ja tasa-arvosuunnittelun konsulttikoulutus on päättynyt
EU-hanke ”Työpaikkojen monimuotoisuus- & tasa-arvosuunnittelu ja konsultointi”
(Gender Equality & Diversity Planning at Workplaces GED-PLAN) tarjosi pilottikoulutuksena
monimuotoisuus- ja tasa-arvokonsulttikoulutuksen työpaikkojen sisäisille asiantuntijoille.
Koulutusohjelma järjestettiin alkuvuodesta 2011.
Kansainvälisen yhteistyöhankkeen toteutti Suomessa Työterveyslaitos yhteistyökumppaninaan WoM Oy. GED-PLAN projekti on osa EU:n Elinikäisen oppimisen toimintaohjelmaa.
Voit tutustu GED-PLAN-koulutusohjelmaan paremmin hankkeen kansainvälisillä sivuilla osoitteessa
www.gedplan.eu/
Koulutusohjelman mainos suomeksi (pdf-tiedosto)
|
|